Björn Rosengren, konsernijohtaja:

”Olen tyytyväinen tulokseemme vuonna 2012, jolloin maailmantalouden olosuhteet olivat vaikeat. Erittäin vahvan neljännen neljänneksen ansiosta Wärtsilän koko vuoden liikevaihto kasvoi 12% ja kannattavuus oli 10,9%. Tilauskertymä kasvoi 9% ja Ship Powerin tilaukset kehittyivät vahvasti erityisesti offshore-markkinoilla.

Vuonna 2012 teimme kaikkien aikojen suurimman yritysostomme, kun hankimme Hamworthy-yhtiön. Yritysosto tukee kasvustrategiaamme merenkulun kaasusovelluksissa sekä offshore- ja ympäristöratkaisujen markkinoilla. Kiinnostus merenkulun kaasusovelluksiin oli edelleen vahvaa, ja saamamme tilaukset kertovat johtavasta asemastamme monipolttoainemarkkinoilla. Ympäristöratkaisujen osalta markkina-aktiviteetti lisääntyi jonkun verran. Meillä on hyvä asema kasvavilla offshore-markkinoilla ja etenkin Brasiliassa, mistä saimme useita tärkeitä tilauksia. Power Plants sai kaksi kaikkien aikojen suurinta tilausta, ja Wärtsilä on nyt vakavasti otettava haastaja yli 500 MW:n voimalaitoksissa. Olen myös erittäin tyytyväinen siihen, että Services-liiketoiminnan liikevaihto palasi kasvuun ja että saimme tärkeitä pitkän aikavälin huoltosopimuksia vaikeissa markkinaolosuhteissa.

Vuotta 2013 katsottaessa taloustilanne on edelleen epävarma, mutta markkinanäkymämme ovat tasaiset. Vahvan tilauskantamme ansiosta uskomme liikevaihtomme kasvavan ensi vuonna jonkin verran ja kannattavuuden säilyvän suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2012.”

 

Muistiinpano

Lisää muistiinpano?

Seuraava sivu Edellinen sivu